Esittely
Ottelutilastot
PIF - ÅIFK
2018-2019 - Miehet - Miesten SM-liiga
Klo 19:00 Parainen
12
Jou

Ennakkoinfo


Miesten SM-liiga

Pif - Åifk

Ke 12.12.2018 klo 19.00

ÅIFK haki omansa Paraisilta - derbyvoitto Turkuun!


PIF-ÅIFK 20-30 (12-15)

Kauden toinen paikallisderby pelattiin keskiviikkoiltana Paraisilla, kun edustusjoukkue matkasi Pargas IF:n vieraaksi. IFK otti otteen heti alusta ja kuittasi kauden alussa kärsityn neljän maalin vahingon nyt korkoineen vieden pisteet saaresta kaupunkiin lukemin 20-30.

Turkulaiset tulivat otteluun vahvasti ja ottivat tukevan 1-6 johdon vahvalla puolustamisella ja hyvin rullaavalla asemahyökkäyksellä. Kauden ensimmäisen ottelun tekniset virheet olivat muisto vain, kun Andreas Nyström ja Christoffer Sjöblom juonivat punaista puolustusta puhki.

Reilun kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen kotijoukkue pääsi peliin hiljalleen mukaan vaihtamalla lisää serbivoimaa hyökkäykseensä HIFK:sta hankitun vasuri Milos Lojanicin maalien myötä. Vajaan 20 minuutin jälkeen serbialais-makedonialainen kotijoukkue Paraisilta hivuttautui jo kahden maalin päähän 7-9 ja IFK turvautui aikalisään. Sovittujen hyökkäysten jälkeen turkulaiset saivat taas pelirytmistä kiinni ja nykäisi taas neljän maalin johtoon. Puoliaika 12-15 turkulaisille.

Toiselle puoliajalle tuli latautunut IFK, joka tiiviisti puolustaen juoksi kolme peräkkäistä maalia ottaen kuuden maalin johdon lukemiin 12-18 ennen hyvän alkukauden pelanneen PIF-laituri Sebastian Fagerlundin illan ensimmäistä osumaa. 20 minuuttia ennen loppua, tilanteessa 15-20 IFK tarjosi paraislaisille mahdollisuuden päästä otteluun mukaan lähes kahden minuutin 6v4 ylivoimalla. Turkulaisten taktiikka toimi jälleen, sillä läpi ottelun ylivoimapelinsä kanssa tuskaillut kotijoukkue ei käyttänyt mahdollisuuttaan ja turkulaiset taistelivat kaksiminuuttisen lukemiin 1-1.

Varttia ennen loppua ottelu ratkesi lopullisesti kotijoukkueen Milos Lojanicin ottamaan suoraan punaiseen korttiin. Pallontavoittelutilanteen jälkeiseen neuvonpitoon turkulaismaalivahti Aku Kuusiston kanssa yltynyt serbialaisvahvistus puhui itselleen ensin ulosajon, josta riemastuneena kuittasi vielä punaisen kortin tilanteeseen rynnänneen IFK-laituri Isak Lehvosen kanssa voimiaan mittaillessa. Tilanteesta Lojanicille tuomittiin suora sulkeminen ja myös laitapelaaja Lehvonen näki punaista kolmannen ulosajonsa myötä. Tilanteen rauhoituttua IFK kirmasi viidessä minuutissa eron jo 8 maaliin (18-26) kahdeksan minuuttia ennen loppua. Loppulukemat selkeästi 20-30 IFK:lle.

ÅIFK:n parasta esitti 9 maalia heittänyt ja hyökkäyspäässä loistanut Andreas Nyström muiden turkulaisten antaessa hyvää tulitukea laajalla rintamalla. Maalivahti Aku Kuusisto palkittiin kahdella tähdellä ja kahdessa päässä kenttää raatanut Occi Berglund yhdellä tähdellä. Kotijoukkueen parhaina maalintekijöinä häärivät hankitut vahvistukset, jotka vastasivat 14 kotijoukkueen osumasta.


"Puolustuspelimme lähti hyvin ja Aku maalissa poimi palloja ottelun alussa. Tämä oli todellinen puolustusvoitto, sen kautta lähdimme peliin!", kommentoi kolme tähteä ansainnut kapteeni.

Myös valmentaja Robin Karlsson oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen:
- Saimme todella hyvät alut molempiin puoliaikoihin, mutta lopputulos yllätti jopa minut. Turussa olisin odottanut tällaista lopputulosta, mutta en täällä. Olen erittäin tyytyväinen puolustuspeliimme!

Edustusjoukkueen pelit jatkuvat jo lauantaina, kun IFK Helsingistä saapuu Turkuun.

Tilastot

ÅIFK – Andreas Nyström 9, Isak Lehvonen 4, Alexander Nysten 4, Christoffer Sjöblom 4, Oscar Berglund 2, Elias Nyman 2, Peik Sjöblom 2, Wilhelm Hammarberg 2, Paavo Brummer 1.
PIF – Jane Jancev 4, Aleksa Veselinovic 4, Milos Lojanicic 3, Ilija Krstevski 3, Sebastian Fagerlund 3, Samuel Alexandersson 2, Linus Fröjdö 1.

Varoitukset: ÅIFK – 2: Brummer, Hammarberg. PIF – 3.
Ulosajot: ÅIFK – 3: Lehvonen x3, Berglund, Brummer. PIF – 2.
Ottelusta sulkeminen: ÅIFK – 1: Lehvonen (3. ulosajon jälkeen). PIF – 1: Milos Lojanicic (suora sulkeminen).

LähiTapiola Tähtipelaajat:
*** Andreas Nyström (ÅIFK)
** Aku Kuusisto (ÅIFK)
* Oscar Berglund (ÅIFK)

Yleisö: 373.
Lisää tilastoja käsipalloliiton tulospalvelussa.

Åbo Underrättelser: Kanariefåglarna tog ut maximal revansch i PIUG
Miesten SM-liiga / Käsipalloliitto: ÅIFK haki isot pisteet PIF:lta
Turun Sanomat: ÅIFK tasasi käsipallon paikallispelivoitot


Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
PIF 20 - 30
(12 - 15) (8 - 15)
Lisää uutisia
Åbo IFK
«  Joulukuu   »
Kategoriat