Karhuhallin joululomaturnauksesta hopeaa P04 joukkueelle!
29.12.2016 12:08 Artikkelit / P04

P04 joukkueelle hopeaa joululomaturnauksesta!

Matkamme Poriin alkoi jo aikaisen aamulla. Bussi otti uniset pojat ja toimihenkilöt kyytiin Kupittaalta ja Impparista, matkaan kohti Poria pääsimme lähtemään vähän jälkeen klo 7. Bussimatka oli rauhallinen, johtuen luultavasti poikien väsymyksestä.

Ensimmäinen peli alkoi jo klo 9.40 ja vastassa oli MaPs. ÅIFK voitti pelin 2-1. Molemmista maaleista vastasi Julius. Seuraava peli pelattiin turnausisäntä ToVea vastaan. Peli oli tiukka, mutta poikien voitontahto oli niin suuri, että lopulta pelistä otettiin täydet pisteet lukemin 2-1. Ensimmäisen maalin teki jälleen Julius Yoniksen loistavasta syötöstä ja toisen osuman viimeisteli Osama upealla vedollaan.

Kahden voitokkaan pelin jälkeen oli aika lähteä tankkaamaan Neste Porinporttiin. Ruokalistalla oli kanapasta. Ruokailun jälkeen pojilla oli hetki palautumisaikaa, joka käytettiin tietysti hallilla juosten ja pelaillen. Turnauksen kolmas peli pelattiin toisen turkulaisen joukkueen kanssa ja vastassa oli siis TuNL 05. Peli oli aika tahmeaa ja ponnetonta, poikien väsymys alkoi näkyä peliotteissa. Lopulta peliajan päätyttyä pisteet tasattiin tuloksella 0-0.

Neljäs peli oli turnauksen ainoa tappiollinen peli. Peli pelattiin MuSaa vastaan, joka oli siis parempi maalein 4-1. ÅIFK:n ainoan maalin viimeisteli Osama. Viimeisessä pelissä SJK:ta vastaan pojille annettiin ohjakset omiin käsiin: pojat saivat itse valita omat pelipaikkansa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pojat hyökkäsivät yhden puolustajan ja maalivahdin pitäessä oman pään puhtaana. Peli oli alusta lähtien ÅIFK:n hallintaa, mutta ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja nähty. Toisella puoliajalla maaleja kuitenkin nähtiin yhteensä kolme, joista kaikista vastasi Alfons. Hattutemppu siis! Lopputulos 3-0.

Pelien jälkeen siirryttiin palkintojenjakoon, jossa pojat saivat ansaistut hopeamitalit. Koko turnauksen voitti turnausisäntä ToVe. Onnea heille!

Turnaus meni hienosti kaikkien osalta, mutta toki aina parannettavaa riittää. Isoilta loukkaantumisilta vältyttiin. Pieniä ruhjeita, pahoinvointia, päänsärkyä ja muita pieniä kipuja oli, mutta kaikesta selvittiin.

Kotimatkalla kävimme vielä palkintoaterialla Hesellä. Kotimatka taittuikin jo menomatkaa riehakkaammissa tunnelmissa. Pojat pitivät tunnelman korkealla omalla tyylillään. Kaikilla oli varmasti hauskaa ja mikä parasta, kaikki pojat olivat yhtä joukkuetta.

Kiitos pelaajat, valmentaja Sami, toimihenkilöt ja kannattajat kivasta turnauksesta.

Kirjoittajana toimi Sanni



   
Lisää uutisia
Fotbollsföreningen ÅIFK r.f.
«  Helmikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728
 
Anmälningar/Ilmoittautumiset
Beställningar
Kategoriat